Loppukesällä surffataan rennosti Kinansaaren ympäri. Kinansaari on iso saari Valkealan ”meren” eli Vuohijärven pohjoispäässä Repoveden kansallispuiston länsipuolella. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan seuran jäsenille ja muille halukkaille surffareille tarkoitettu surffiregatta.
Kinansaari kierretään vallitsevista tuulista riippuen joko myötä- tai vastapäivään. Kierrokseen kuluu aikaa 2-4 tuntia. Lähtö on Orilammen lomakeskuksen rannasta, jossa on myös maali. Matkaa Kouvolasta Orilammelle on reilut 40 kilometriä (vt 15 ja tie 368).
Matkan aikana on yleensä pidetty pari taukoa jossain turvallisessa ja kauniissa kohdassa Kinansaaren rannalla. Saaren kiertäminen tapahtunee regatan aikana pienissä ryhmissä jo pelkän turvallisuudenkin takaamiseksi, eli kavereista pidetään huolta regatan aikana.